Moderni Tammisaari-hirsihuvila Paraisilla
Reilun parinkymmenen kilometrin päässä Turusta, Paraisten saaristossa sijaitsee Tom ja Sini Lindholmin kakkoskodiksi suunniteltu, upea moderni hirsihuvila, Tammisaari. Huvilaan on ajan myötä tullut myös muutoksia, joita ei alunperin oltu suunniteltu.
Lindholmit olivat käyneet katsomassa useamman talovalmistajan malleja, mutta eivät olleet löytäneet itselleen sopivaa ratkaisua. Yhteinen sävel Kontion kanssa löytyi hyvinkin nopeasti ja oman pohjapiirroksen pohjalta ruvettiin viemään suunnitelmaa pidemmälle.
Isot ikkunat ja vaaleat sisäsävyt tekevät huvilasta erittäin valoisan. Huvilaan toteutetun leijuvan katon alta laskeutuva epäsuora valaistus tuo pehmeää valoa myös pimeämpiin vuodenaikoihin.
Tom Lindholm oli myös itse mukana huvilan pystytyksessä. Pihapiirissä komeileva Lehtoranta-sauna oli alunperin tarkoitus sijoittaa huvilan edustalle, mutta se päätettiin kuitenkin sijoittaa hieman sivummas. Tämä mahdollistaa oleskelutiloista täysin avoimen näkymän merelle. Terassi oli suunniteltu avoterassiksi, mutta se päädyttiin myöhemmin lasittamaan. Tämän myötä terassista kesäkeittiöineen onkin muodostunut Lindholmien "kakkosolohuone".