Astmaatikon hirsikoti

Jaa sivu — X Facebook
Inkeri ja Seppo Rajaniemi

Inkeri ja Seppo Rajaniemen Kalajoelle vapaa-ajanasunnoksi rakentama Kontio Päivänsäde -hirsihuvilan materiaalivalintaa puolsi isännän sairastama astma. Rakennusalan ammattilaiselle tieto hirren myötä syntyvästä hyvästä sisäilmasta oli entuudestaan tuttu asia.

- Hirren ansiosta sisäilma ei ole kuivaa, sitä on myös astmaatikon helppo hengittää. Kun palasimme Kalajoelle Kempeleen kerrostalokodistamme, eron huomasi jo toisena päivänä. Pystyin nukkumaan hyvin läpi yön ja vähentämään päivittäistä lääkitystä, Seppo Rajaniemi kertoo.

- Allergiaystävällisyys ja ekologisuus on huomioitu myös kaikissa pinta- ja sisustusmateriaaleissa, toteaa Inkeri Rajaniemi

 

Kerrostaloasunto vaihtui terveelliseksi hirsikodiksi

Kokemukset hirsirakennuksessa asumisesta olivat niin myönteiset, että Inkerin ja Sepon oli helppo tehdä päätös: Kerrostaloasunto myydään ja muutetaan pysyvästi asumaan Kalajoelle.

Myös perheen kahdesta aikuisesta pojasta toinen kärsii isänsä tavoin hengitystieallergian oireista, samoin yksi lapsenlapsista. Isovanhempien merelliseen ympäristöön, mäntymetsän katveeseen sijoittuvasta hirsihuvilasta onkin muodostunut mieluinen vierailupaikka myös Sepon ja Inkerin lapsille ja lapsenlapsille.

Rajaniemien koti on muunnelma Kontion vakiomallista.

Hirsitalossa asuvat ihmiset ovat tyytyväisimpiä sisäilman laatuun

Suomessa tehty tutkimus osoittaa paremman tyytyväisyyden sisäilman laatuun hirsitalossa verrattuna tiili- tai puurunkoisissa taloissa (Anttila, M et. al. 2012. Housing health and satisfaction in log-frame houses).

Lue raportti

Lue lisää hirren hyvinvointia lisäävistä ominaisuuksista

Healthy Living

Tallennetut suosikit

malli mallia